Reaktor logo

Strategiailta Reaktorilla ja Strategiapalkintojen jako

28.5. klo 17
Yliopistonkatu 4 Helsinki

Reaktor on teknologiayhtiö, joka suunnittelee ja rakentaa alansa johtavia digitaalisia tuotteita ja palveluita asiakkaidensa kanssa. Vuonna 2000 perustetulla yrityksellä on 700 työntekijää ja toimistot Helsingissä, Turussa, Tampereella, New Yorkissa, Amsterdamissa, Lissabonissa, Tukholmassa ja Tokiossa. Sen asiakkaita ovat mm. Adidas, HBO, Supercell, Cathay Pacific ja KONE.

Tule mukaan tapahtumaan kuulemaan Reaktorin strategiasta, ja siitä miten muutos rullaavaan strategiaan on tehty. Aihetta meille tapahtumassa avaavat toimitusjohtaja Pekka Horo ja kaupallinen johtaja Lasse Nordlund.

Tapahtuman yhteydessä jaamme myös Strategiapalkinnot. Tänä vuonna jaamme palkinnot pro gradu -/diplomityösarjassa sekä väitöskirjasarjassa. SSJS jakaa vuosittain strategiapalkinnon korkeakoulussa tai yliopistossa tehdylle strategia-aiheiselle tutkimukselle. Vuodesta 2017 lähtien palkinto on jaettu yhteistyössä Pirkko ja Tarmo Vahvelaisen säätiö sr:n kanssa. Säätiö, joka perustajansa hengessä haluaa edistää akateemisen tutkimustiedon tärkeyttä yrityksen strategisessa johtamisessa, lahjoittaa palkittaville stipendit. Tapahtumassa pääset siis myös tutustumaan myös tuoreeseen strategiatutkimukseen!

Ilmoittaudu tapahtumaan 20.5. mennessä.

Tapahtuma on varattu täytyeen. Tiedustele vapautuvia paikkoja osoitteesta ssjs@ssjs.fi

Päivä

touko 28 2024
Vanhentunut

Aika

5:00 pm - 7:30 pm