Vuoden 2021 Strategiateko -tunnustus Harvialle!

SSJS:n logo

Strategisen johtamisen ammattilaiset palkitsevat Harvia Oyj:n Strategiateko 2021 -tunnustuksella. Suomen strategisen johtamisen seuran SSJS ry:n vuosittain jaettavan arvostettu tunnustus Vuoden Strategiateko on näkyvä, strategiaa elävöittävä teko, joka on osaltaan vaikuttanut positiivisesti Suomen, yksittäisen yrityksen, toimialan tai yhteisön kehitykseen.

Harvia on maailman johtavia kansainvälisiä sauna- ja spa-yhtiöitä sekä kiuasvalmistajana maailman ykkönen. Viime vuosina Harvia on muuntautunut strategiansa avulla johdonmukaisesti perinteisestä tuotekeskeisestä kiuasyhtiöstä saunomisen, kylpemisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisen yhtiöksi. Yhtiö on suunnannut voimakkaasti liiketoimintaansa globaaleille markkinoille, joilla saunatrendi ei ole yhtä tunnettu taikka kypsässä vaiheessa kuin Suomessa. Yhtiö on laajentunut yritysostoin ja orgaanisesti, mm. rakentamalla Yhdysvaltoihin uuden tuotantolaitoksen. Harvian vuosi 2021 oli erinomainen. Liikevaihto kasvoi vuonna 2021 lähes 65 prosenttia. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli 80 prosenttia. Yhtiön osakkeen arvo liki kaksinkertaistui.

Strateginen herkkyys on Harvian vahvuus. Harvian strategia on ollut ajassa kiinni: siinä on hyödynnetty hyvinvoinnin megatrendiä, jota pandemia on voimistanut. Harvian liiketoiminnan kulmakivenä on vastuullisuus: Visio ja arvot on sidottu vastuullisuuteen, kansanterveyttä edistävä tuote, joka perustuu tutkimukseen, kotimaiset raaka-aineet, läheiset pitkäaikaiset liiketoimintakumppanit ja perhemäinen yhteisö.

SSJS palkitsee Harvian erityisesti siksi, että strategian toteuttamisessa on onnistuttu ja valittu strategia on ollut tuloksekas. Strategia ei ole jäänyt vain sanahelinäksi tai hyviksi ideoiksi. Strategian avulla on lisäksi haettu rohkeasti kansainvälistä kasvua, mikä on hyvä esimerkki muillekin suomalaisyrityksille.

Suomen strategisen johtamisen seura SSJS ry on Suomen johtava strategia-ammattilaisten verkosto. Seuran tehtävänä on johtaa rohkeaa strategiakeskustelua, joka auttaa organisaatiota tekemään strategisesta johtamisesta kilpailuedun. Seura tuo strategisella ajattelulla vaikuttavuutta ja vastuullisuutta yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen ja samalla edistää Suomen menestymistä sekä jäsenistömme kehittymistä sekä työn merkityksellisyyttä. 

Lisätiedot:

Emilia Tolonen,
johtaja, yhteisöpalvelut
Suomen strategisen johtamisen seura SSJS ry
emilia.tolonen@ssjs.fi
+358 408360507
www.ssjs.fi

Kirjoittaja:

Jaa:
Kuvassa keskelllä Virpi Sorsa ja oikealla Pihla Allos
> Blogi

Strategiatiedon keskeiset käsitteet

Strateginen johtaminen on vakiinnuttanut asemansa tapana ajatella organisaatioiden johtamista. Strategia auttaa organisaatioita tavoittelemaan menestystä pitkällä aikavälillä ja tästä syystä strategian suunnittelu on keskeinen käsite strategisessa

Lue lisää »
> Kirja-arvostelu

SSJS:n kirjakatsaus: Leskelä & Luomaranta (2023)

Käärijän tavoin Avoin strategia / Suljettu strategia -kirjan ansio on tuoda vetävällä suomenkielellä ja kotimaisin tapausesimerkein hyöstetty teos strategiatyön megatrendistä, avoimesta strategiasta. Suomalaisen strategiakentän (laadukkaaksi)

Lue lisää »
2022 Strategiaplakinnonsaajat
> Tiedotteet

TIEDOTE: Strategiapalkinnon saajat on valittu!

Suomen Strategian Johtamisen Seura palkitsee joka vuosi Suomessa kirjoitettuja parhaita graduja ja diplomitöitä Pirkko ja Tarmo Vahvelaisen säätiön kanssa. Säätiö, joka perustajansa hengessä haluaa edistää akateemisen tutkimustiedon

Lue lisää »
SSJS:n logo
> Tiedotteet

Strategiapalkinto 2022 -kilpailu on avattu!

Suomen Strategisen Johtamisen Seura (SSJS) jakaa vuosittain arvostetun Strategiapalkinnon yhteistyössä Pirkko ja Tarmo Vahvelaisen Säätiön kanssa. Tänä vuonna palkinto jaetaan pro gradu/diplomity -sarjassa

Lue lisää »