Resurssipohjainen näkökulma
Resurssit ovat olleet eri tavoin esillä kaikissa strategisen johtamisen suuntauksissa. Strategisen analyysin lähtökohdaksi resurssit nousivat kuitenkin vähitellen vasta 1980- ja 1990-luvuilla. Tätä ennen strateginen suunnittelu käynnistettiin lähes poikkeuksetta aina organisaation ulkoisen toimintaympäristön analyysillä. Markkinoiden nopeat muutokset ovat aiheuttaneet kuitenkin sen, että strategisessa johtamisessa korostuu yhä enemmän yrityksen omien resurssien ja kompetenssien rooli sekä niiden kyky muuntua. Näin sanottu resurssipohjainen näkökulma strategiaan on tullut yhä keskeisemmäksi useammasta strategisen johtamisen alueella.
Yksi ensimmäisistä, joka toi resurssien roolin esille oli Edith Penrose kirjassaan The Theory of the Growth of the Firm(1959). Sittemmin resurssipohjaisen näkökulman kehittymisessä voidaan tunnistaa kolme vaihetta (1) resurssien luokittelu, (2) arvokkaiden resurssien johtaminen ja (3) resurssien sekä strategian muutoksessa.
Resurssien luokittelu
Ensimmäisessä vaiheessa 1980-luvulla ponnisteltiin erityisesti resurssien tunnistamiseksi ja luokittelemiseksi. Resurssipohjaisen näkökulman pioneeri Birger Wernerfelt (1984) tunnisti sekä aineellisia resursseja, kuten kone- ja laitekapasiteetti, että aineettomia (immateriaali-) resursseja kuten asiakasuskollisuus ja tuotanto-osaaminen. Grant (2002) lisäsi tähän vielä työntekijöiden kyvyt, kuten taidot ja tietämys, kommunikointi-, yhteistyö- ja motivointikyvyt.
Arvokkaiden resurssien johtaminen
1990-luvulla monet tutkijat kohdistivat tutkimuksensa resurssien johtamiseen. Avainsanoja olivat kyvykkyys, kompetenssi, kompetenssien johtaminen ja ydinosaaminen. Kompetenssien johtaminen käsittää kompetenssien rakentamisen, tehokkaan hyödyntämisen ja ylläpidon prosessit (Sanchez 1996). Prahalad & Hamel (1990) loivat ydinosaamisen käsitteen, jolla tarkoitettiin organisaation kollektiivista oppimista ja erityisesti kykyä erilaisten teknologisten ja tuotannollisten osaamisalueiden yhdistämiseen. Ydinosaamisella on erityisen suuri merkitys asiakkaan saaman hyödyn ja sen tehokkaan tuottamisen osalta ja se muodostaa hyvän perustan uusille markkinoille mentäessä. Ydinosaamisen vahvistamisen väitetään erityisesti yrityksen kilpailukyvyn.
Resurssien ja strategian muutos
1990-luvun lopulla ja tämän vuosikymmen alussa kyvykkyyksien dynaamisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Muuttuvilla markkinoilla yrityksillä on oltava valmiudet muuttaa yrityksen suuntaa radikaalisti. Tämä vaatii strategian niin sanottuja dynaamisia kyvykkyyksiä. Eisenhardt ja Martinin mukaan pitkän aikavälin kilpailukyky syntyy sarjasta lyhyemmän aikavälin ylivoimailtainteita (Eisenhardt & Martin 2000). He määrittelevät dynaamiset kyvykkyydet strategisiksi kyvykkyyksiksi, rutineiksi, joilla yritykset kehittävät uusia resurssiyhdistelmiä uusien markkinoiden syntyessä, yhdistyessä, jakaantuessa, kehittyessä ja kuollessa. Dynaamiset kyvykkyydet muodostavat perustan yrityksen valmiudelle siirtyä uudelle kasvu-uralle, mikäli toimintaympäristö sitä vaatii (Karim & Mitchell 2000).
Resource-based view
In all strategy paradigms, resources have had some role. However, it was not until 1980s and 1990s that research began to take resources as the starting point for strategy development. Earlier strategic planning had always started with the analysis of the external environment, but due to the fast shifts in the marketplace strategic management has started increasingly stressing the importance of resources and competencies. A so-called resource-based view emerged.
One of the very first to emphasize the importance of resources was Edith Penrose in her book The Theory of the Growth of the Firm in 1959. According to her, companies had to be seen as a combination of resources. Since Penrose’s (1959) pioneering work, three phases can be recognized in the development of the resource-based view: (1) categorization of valuable resources, (2) management of valuable resources, and (3) change of resources and strategy.
Categorization of resources
In the first phase in the 1980s, much effort was devoted to identify and classify resources. Birger Wernerfelt (1984), one of the pioneers of the resource-based view, identified both tangible resources, such as machines and machine capacity, and intangible assets, such as customer loyalty and production experience. Grant (2002) added the abilities of human beings, such as skills and know-how, capacity for communication and collaboration, and motivation.
Management of valuable resources
In the 1990s, many researchers shifted emphasis on the management of resources. Keywords were capability, competence, competence management, and core competence. Competence management comprises the processes of competence building, leveraging, and maintaining (Sanchez 1996). Prahalad and Hamel (1990) introduced the concept of core competences as the collective learning in the organisation, especially on how to co-ordinate diverse production skills and integrate streams of technologies. Core competences make a disproportionate contribution to the ultimate customer value, or to the efficiency with which that value is delivered, also providing a basis for entering new markets. Core competences are argued to enhance the competitiveness of the company.
Change of resources and strategy
At the end of the 1990s and the beginning of this decade, dynamic capabilities have been stressed. In the changing markets, firms have to have capabilities to change sometimes the direction of the company even radically. In order to do that, they need dynamic capabilities. According to the dynamic capabilities perspective, the competitive advantage emerges in the long run from a series of short run superior performances (Eisenhardt & Martin 2000). They define dynamic capabilities as the organizational and strategic routines by which firms achieve new resource configurations as markets emerge, collide, split, evolve, and die. Dynamic capabilities form a basis for a firm’s ability to shift to a new growth path if required by its operating environment (Karim & Mitchell 2000).
Lähde: Strategisen johtamisen käsitteet – englanniksi ja suomeksi. (2005)
Laamanen, Tomi (päätoimittaja)
Kamensky, Mika
Kivilahti, Terhi
Kosonen, Paavo
Laine, Kalle
Lindell, Martin